Eilen päätin lähteä etsiskelemään valmistujaislahjaa kummipoikani äidille, jotenkin kuitenkin löysin itseni jälleen vaateputiikkien sovituskopeista etsiskelemässä iITSELLENI  uutta mekkoa juuri niihin samaisiin valmistujaisiin, prkl. Miks aina sillon löytyy kaikkee kivaa, kun ei todellakaan missään nimessä olisi varaa tuhlata itseensä. Kuitenkin piristi kummasti vähän ahdistunutta mielialaani uusi mekko ja mätsäävät asusteet, ja selvisinkin vieläpä suht halvalla. Valmistujaislahja jäi sit hankkimatta. Nyt sitten syödäänkin makaronia kuun alkuun asti. Nam.

Mieliala kohosi entisestään kun puhelin pärähti soimaan. Kappas, kappas, herra nimeltä mainitsematon päätti ilmoittaa olemassa olostaan. Tämä vaan soitti pahoitellakseen ettei lupailuista huolimatta soittanut mulle, öö, kahta päivää aikaisemmin. Päätin sitten vedota omaantuntoon, ja kerroin kuinka sairas meidän pikkukisu onkaan. Taktiikka taisi tepsiä, ainakin vähän. (Rafael muuten voi jo hieman paremmin :) Kun saatais vaan poju kokonaan kuntoon:/) Tänään sen hieman kohonnut mieliala sitten painui takas sinne pohjamutiin kun herra päätti jälleen kilauttaa ja pyysi käymään, oli kuulemma jotain asiaa. Ajattelin et kyseessä on joku vakava parisuhdekeskustelu, mutta ei: "Onks mun ihan pakko lähtee sinne valmistujaisiin?" Juupa juu. Oli jotenkin arvattavissa taas tuo homma. Sen piti edustaa kyseisissä juhlissa mun avecina, niinku sen piti aikoinaan edustaa mun kanssa kummipojan ristiäisissä, kavereiden häissä ja useissa muissa kemuissa ja aina se peruu jossain vaiheessa. Enää en edes pyydä sitä mukaan. Noh toisaalta tällä kertaa se ei ehkä ois ollu ihan tervetullut juhliin. Juhlakalun avopuoliso on saanut jostain päähänsä, että tyyppi on kamala gansteri, joka aiheuttaa pahennusta paikassa kun paikassa. Tää avomies luuli, että se ois pistänyt jonkun hirveen shown siellä pystyyn ja vähintään kämppä ois paskana ja poliisit kiikuttais sen raudoissa (jälleen) yöks rauhottumaan. Mut mä tunnen ihmisen ja tiedän, ettei tällasissa juhlissa se tekis mitään mikä sais sen näyttämään huonolta mun ystävien silmissä. I know. Kuitenkin, tän päivää siis oon kuskaillut tyyppiä paikasta toiseen ja jotenkin miltei pillahdin itkuun kun tuli niin hyväks käytetty olo. Se lähtee sit stadiin perjantaina muuttamaan kavereitaan ja mä todella toivon, että se reissu ei mene ryyppäämiseks. Lauantaina se saa toimia mun hovikuskina, ottasin ees vähän takasin kaikkee. MIEHET.