Tästä alkaa mun uusi harrastus ja tilitysvirta, wow, miks mä en oo tätä aikasemmin keksinyt?! Tännehän mä voin ihan vapaasti purkaa tuntojani ja ahdistusta, joka nykyään nostaa päätään yhä useemmin. Mistä lie johtuukaan, varmaan siitä jatkuvasta draamasta mun elämässä. Miehistä lähinnä. Tai no, miehestä. Vaikeita nää jutut, tosin taidan kyllä jollain tavalla tehdä joka ikisestä asiasta vaikeeta. Jos hetkenkin elän jollain tavalla normaalia, tasapainoista ja ennen kaikkea stressitöntä elämää, löydän kuitenkin aina jonkin syyn stressata...ja ahdistua. Ehkä mulla kuitenkin on jotenkin vähän pessimistinen asenne, mut se epäkohta pitää korjata. Pessimistit ei kyllä joudu ikinä pettymään, mutta kyllä mä vaan joudun. Realisti siis.

Tän viikonlopun olin suunnittellut viettäväni ihan vaan kotosalla ja ennen kaikkea selväpäisenä. Perjantai sujuikin alkuperäisten suunnitelmien mukaan, olin vaan äärimmäisen tylsistynyt ja mietiskelin taukoamatta mitä kaikkea missaan jättämällä baari-illan kerrankin väliin. Kuin ihmeen kaupalla, pidin pintani ja pysyin kotona koko illan. Lauantain suunnitelmiin kuului leffa ja jotain "pupun ruokaa" kaverin kera ja niinhän minä ratkesin ryyppäämään. Prkl. Jälleen kerran löysin itseni talsimasta kotia kohti aamu yön tunteina. YKSIN, onneks. Morkkikset oli pahat aamulla, mutta ne ois olleet tuplapahat jos en olis herännyt YKSIN. Jotain positiivista siis tässäkin. Itsekurini on huono ja siihenkin epäkohtaan ois syytä puuttua. Nyt ahdistaa ja poden niin huonoa omaatuntoa eilis-illan tapahtumien takia. Mulla kuitenkin on joku ex-poikaystävän ja nykyisen välimuoto, jolle mun on syytä olla uskollinen, ja aionkin olla. Mä en vaan aina käsitä sitä ihmistä. Nää viimeset kaksi vuotta on ollut yhtä vuoristorataa. On erottu ja palattu lukemattomia kertoja, mut aina vaan löydetään itsemme toistemme vierestä. Kai siinä jotain on oltava?!